Kissanristiäisiä ja laadukkaita tapaamisia.

Rakas äitini luokitteli syntymäpäiväni kissanristiäisiksi. Siispä tänä vuonna kahvi- ja kakkutarjoilu oli kohdistettu pääasiassa miehen puolen suvulle, jotka haluavat aina muistaa. Myös näitä turhia välivuosia. 

Kieltämättä olin hieman häkeltynyt saamastani huomiosta ja lahjamäärästä, mutta toisaalta myös tavattoman otettu.

Antti muisti minua hoitajankellolla ja kukkasilla.

Anoppi lahjakortilla vitaalishiatsuhierontaan.

A:n täti Snö of Sweden kaulakorulla.

 Ja A:n isovanhemmat H&M:n lahjakortilla.

Eh, aika hassua? Olo oli kuin hemmotellulla kakaralla (ja todellisuudessa lähestyn hitaasti mutta varmasti kolmeakymmentä ikävuotta).

Parasta hemmottelua oli kuitenkin se, kun paras ystäväni tuli Helsingistä käymään. Oli ihana nähdä pitkästä aikaa! Ilta piti sisällään naurua, laulua, iloa ja tanssia. Sopivassa määrin alkoholiakin. ;) Parhaimpia ovat ne illat, jotka tuntuvat loppuvat kesken ja joista ei seuraa krapulaa.

Olimme molemmat lukeneet MeNaisista (MN 16/2012) pääkirjoituksen "Laskettuja tapaamisia". Se sai melkein kyyneleet silmiimme.

" Kaverini illanistujaiset päättyivät kiinnostavaan laskutoimitukseen. Hän laski nuoruudenystävänsä kanssa, että jos he tapaavat nykyiseen tahtiin - eli noin kerran vuodessa - he ehtivät nähdä toisiaan vielä 25-29 kertaa, jos elävät yli seitsemänkymppisiksi. "

Kamalaa! Sama kohtalo on meillä edessämme, ellei tapahdu jotain mullistavaa. Kuten  muuttoa pääkaupunkiseudulle tai Helsingistä takaisin Savoon. Jotka ovat molemmat melko epätodennäköisiä vaihtoehtoja... Mutta eihän sitä koskaan tiedä.
Silti olimme molemmat yhtä mieltä lehden päätoimittajan kanssa, määrä ei korvaa laatua. Ja meidän tapaamisemme ovat aina yhtä merkityksellisiä ja laadukkaita. Seuraavaksi suunnittelemme yhteistä laivareissua, ja vieläpä täksi kesäksi. ;)

Huhtikuun loppu on vihdoinkin paljastanut niitä kevään merkkejä. Hyvästi lumi ja räntäsateet! Tervetuloa aurinko ja (lumen sulattavat) vesisateet. 

 Pyöräilykausi on viimein avattu.

 Ja vappupallot hankittu. 

 Pojille vihaisia lintuja ja Pepille delfiini. 

Voin vaikka vannoa että Huuko sanoi tänään kaupassa " Angry Birds!" osoittaessaan keltaista lintua :D

 Pikku Kakkonen = hetken hiljaisuus.

 ...siis todellakin hetken.

Tässä kolmikossa on niin paljon virtaa, ääntä ja vauhtia ettei perässä pysy.

 Siitäkin huolimatta onnistuin tänään paistamaan munkkeja. Ilman tulipaloa.

(Ja kyllä se äitikin muisti minua, toivomallani Muumimukilla. <3 

Tosin kyseinen muki löytyy vitriinikaapista, kuvassa on b-laadun käyttömuki :D)

 Lasten mentyä nukkumaan on luvassa omaa aikaa.

Ja aamulla töitä.

Kiitos, kiitos, kiitos.

Olen kiitollinen tästä kaikesta.