Roland from Poland

Olen aivan toivoton romantikko.  Ja ehkä minulla on hieman taipumusta myös sinisilmäisyyteen..

Tässä on jälleen yksi varoittava esimerkki edellä mainituista.

Viikko alkoi sairastellen. Kävin noutamassa exän luota vatsaflunssasta kärsivät lapset ja kulutin päiväni lukuisia vaippoja vaihdellen, pyykkiä pesten sekä lapsia lohduttaen.  Iltapäivällä minulla oli hetki aikaa vaipua myös omiin mietteisiini ja hieman surkutella tilannetta. Kunnes…

Ovikello soi. Oven takana seisoi nuori ja komea mies, joka kuitenkin paljastui ensisilmäyksellä myös ulkomaalaiseksi.
” Voi ei, taas näitä ” ajattelin ja huokaisin kyllästyneenä.
Mies viittoili korviaan sekä ilmaisi tarvitsevansa paperia ja kynää.  Jep, kuuromykkä kaupustelija. Ilmoitin selvällä suomenkielellä ystävällisesti etten osta yhtään mitään, eikä minulla sitä paitsi ole rahaakaan. Ei ihmisillä ylipäätään ole nykyään rahaa kotona, paitsi ehkä joillain vanhuksilla. Eikä minulla ole edes mitään ryöstettävääkään, joten turha hukata enempää kummankaan aikaa.  Mies kuitenkin sinnikkäästi vaati paperia ja kynää, joten minä kilttinä tyttönä ne lopulta hänelle annoin.  Vedin samaan aikaan kenkiä jalkaani ja laitoin hurjan vahtikoirani hihnaan, jotta lähtisin käyttämään sitä ulkona

Paperille alkoi syntyä odotettua tekstiä myytävistä koriste-esineistä, rahapulasta  sekä opinnoista yli-opistossa. Ei sentään mitään säälittävää tarinaa kymmenlapsisesta perheestä jolle tarvitsisi ruokaa…. Tuhahtelin edelleen miehen sepityksille ja hämmästelin ääneen kuinka valtavan hyvin hän ymmärsi kaiken puhumani, saatoinpa jopa ilkeyksissäni käskeä miestä avaamaan myös oman sanaisen arkkunsa.  Työnnyin samalla ovesta ulos ja ilmoitin lähteväni lenkille. Tässä vaiheessa tyyppi jo myönsi ettei hän ollut kuuromykkä, muttei kuulemma mikään varaskaan. Olkiani kohautellen lähdin rappusia alas ja mies kysyi ääneen voisiko kävellä jonkin matkaa kanssani. 

 Pienen lenkkini aikana sain kuulla hänen (mukamas) opiskelevan Tampereella, ja tekevänsä näitä myyntikeikkoja silloin tällöin täällä savossa. Kuulemma rihkaman kaupustelu on ulkomaalaisille helppo keino tienata rahaa. Sinä päivänä hän itse oli myynyt jo kymmenen koriste-esinettä, jotka maksoivat 20€ kpl. Iäkkäämmät ihmiset saattoivat antaa jopa vähän ylimääräistä, esimerkiksi viisikymppisen. Hän kertoi viihtyvänsä hyvin täällä Suomessa ja haluavansa jäädä tänne asumaan. Hän kertoi myös elämästään kotimaassaan, entisestä tyttöystävästään sekä siitä että oli lähdössä viikon kuluttua jälleen Puolaan. Olinko minä koskaan käynyt Varsovassa? Ja olenpa muuten kaunis ja mukava tyttö.

 Tässä vaiheessa minun sinisilmäisyyteni todennäköisesti astui kuvioihin.  Mies alkoi vaikuttaa epärehellisistä keinoistaan huolimatta varsin mukavalta… Ja eihän siinä nyt loppujen lopuksi ole kovin paljon väärää jos opiskelija hankkii elantonsa hieman totuutta muutellen? (Kylläpäs on!)

Keskustelimme enimmäkseen englanniksi, mutta minä välillä myös suomeksi/savoksi.  Luultavasti hän ei ymmärtänyt läheskään kaikkea mitä puhuin, mutta ehkä ihan hyvä niin. Loppujen lopuksi hän ehdotti minulle treffejä.  Ja mitä tekee blondi? Punastellen yritin selittää etten juuri nyt etsi mitään ”juttua”, enkä ole kiinnostunut tapailemaan ketään. Lapsenikin ovat tällä hetkellä kipeinä, joten en edes pääse mihinkään treffeille....MUTTA. Voisihan hän  tulla käymään minun luonani kahvilla.

Siis jumankauta! Minun luonani!  Äly hoi, älä jätä…!

Niin siinä kuitenkin kävi että sovimme ”Rolandin” tulevan luokseni seuraavana päivänä. Sain käteeni lapun, johon hän kirjoitti nimensä ja puhelinnumeronsa (omaani en sentään erehtynyt antamaan).

Jo samana iltana sain onnekseni riisuttua vaaleanpunaiset lasit silmiltäni. Enhän minä nyt voi kutsua luokseni jotain tuntematonta, ulkomaalaista miestä. Etenkään kun lapset ovat kotona.

Ei elämäni rakkaus tule minua koti-ovelta noutamaan, enkä tule ratsastamaan hänen kanssaan auringonlaskuun pitkin Puolan alankomaita… 

Niinpä koitti huomen.  Ja ovikelloni soi jälleen. 

 - Hei.

-  Hei. Kuule, tulin toisiin ajatuksiin.

- What? Why?

- Tämä ei olekaan hyvä idea. Eikä todellakaan turvallista minulle tai perheelleni. En voi laskea sinua kotiini.

- Hmm… Ok. If you say so. It was nice to meet you. Bye…

Heippa Roland from Poland. Tervetuloa todellisuus.