Tällä viikolla saimme nauttia pahamaineisesta vatsataudista. Kyseinen kuvotus on ollut liikkeellä jo jonkin aikaa, ja minä todella toivoin meidän säästyvän siltä. Olemme parhaamme mukaan vältelleet sairastaneita yksilöitä ja huolehtineet käsihygieniasta.
Mutta pitihän meidänkin saada osamme siitä ilosta. Tauti oli kuitenkin meillä todella lievänä: Peppi oksensi kolmesti ja Huuko kahdesti. Ja se oli siinä, uskomatonta.
Nyt taas pukkaa uutta flunssaa päälle. Tämä kurkkukipu ja/tai räkäisyys alkaa olla jo normaali olotila. Millaista on olla terve?
Viime viikonloppuna Peppi sai ensimmäiset luistimensa.
Ne ovat neidin mielestä i-ha-nat. Niin ihanat, että niitä piti testata hieman sisälläkin. Onneksi terissä oli nuo muovisuojat, muuten olisi saattanut parketti tykätä kyttyrää.
Eilen tinttara sitten kävi isin kanssa ihan oikealla jäällä. Isi kuvasi herttaisen videopätkän pienestä tytöstä, joka lähinnä konttasi hienot luistimet jaloissaan. Pointtina oli kuitenkin päästä luistelemaan vielä tänä talvena, ja Peppi oli mielissään. Ehkä sitten ensi talvena sitä opetellaan enemmän.
Ja herkuttelu jatkuu. Olen joskus aiemminkin maininnut meidän (minun ja miehen) suklaa-addiktiosta. Se on jotain järkyttävää. Meille on täysin normaalia syödä joka päivä vähintään yksi levy suklaata. Ja jollemme saa päivittäistä annostamme, muutumme molemmat kärttyisiksi. Useimmiten kotoamme löytyy suklaata jossain muodossa. Levyinä, patukoina, pusseina, konvehteina tai jäätelönä.
Aina välillä yritämme "vähentää" tai "lopettaa", mutta riippuvuus on luja. Edes tupakoinnin lopettaminen ei tehnyt näin tiukkaa! Meidän, tai etenkin minun, pitäisi oikeasti päästä eroon tästä herkuttelusta. Mutta kun...se on niiiin vaikeaa.
Ja minä olen mestari huijaamaan itseäni. Tässä hyvä esimerkki.
Notkuin kaupan jäätelöaltaalla pitkän tovin, ostanko vai enkö osta. No ostan, mutta tämä pitää sitten säästää iltaan. Kotipihaan päästyämme lapset halusivat vielä jäädä ulos. Minä fiksuna äitinä tyrkkäsin purnukan lumihankeen. Otimpa vielä kuvankin, noin. Jonkin ajan kuluttua "muistin" kuinka lämmin päivä olikaan, kuinkahan jäätelöni voi. Ohops! Sehän oli alkanut sulaa. "Laaaapseet, nyt sisälle."Ei kerrota isille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti