sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Kiss kiss ja KYS!

Pienenä minun lempinameihini kuuluivat Fazerin Kiss kiss karkit. Silloin harmitti kun niitä löytyi vain Fazerin parhain -pusseista, ja niistäkin vain pari hassua (muut olivat tietenkin pahoja). Mutta ilokseni Fazer on, ehkä hieman myöhässä, ymmärtänyt että kissakarkit ansaitsevat aivan oman pussin!

Joten näitä on tullut mussuteltua!

Keskiviikkona kävimme Pepin kanssa KYS:issä tutkimassa neidin sydäntä. 
Pepillä oli syntyessään hypertrofinen sydänvika (eli sydän oli paksuuntunut liikaa), ja lisäksi kammioiden välisessä seinämässä oli pieni aukko. Hypertrofinen sydän on tavallisimpia diabeetikoiden lasten rakennepoikkeavuuksia. Nyt lähempänä 3 vuoden ikää haluttiin tarkistaa onko sydän korjaantunut normaaliksi, koska niin useimmiten käy.
Aluksi otettiin sydänfilmi ja tämän jälkeen käytiin hoitajan luona mittaamassa verenpaine, pituus ja paino.


Kuopion yliopistollisen sairaalan lastentautien osasto (kuten myös lasten teho-hoidon osasto) saa ainakin minulta paljon kiitosta. Henkilökunta on asiantuntevaa ja aivan ihanaa!
Tämäkin lääkäri oli oikein mukava ja miellyttävä nainen, joka laittoi sydämen ultrauksen ajaksi Muumit pyörimään televisioruudulle. Toimenpide oli kuitenkin niin jännittävä että Muumit saivat olla rauhassa. Tinttara seurasi tarkasti mitä lääkäri oikein teki, ja geelikin taisi tuntua hieman iljettävältä.

Mutta kuten jo arvasinkin, kaikki oli kunnossa. Aukko näytti pienentyneen ja sydänlihas on jälleen normaaleissa mitoissa. Pieni sivuääni sydämestä kuului, mutta se on kuulemma lapsilla tavallista.

Tutkimusten jälkeen pyörähdettiin nopeasti kaupungilla. Peppi oli ollut niin reipas että ansaitsi jonkun pienen palkinnon...


 (No, se pieni palkinto paisui tällä kertaa H&M:llä farkuiksi, kissa paidaksi ja Hello Kitty takiksi. Mutta kyllä Peppi ne ansaitsikin!)


Ja Arnoldsilta piti myös käydä hakemassa tuliaisia kotiin. Nam! Voisin perustaa tänne meidän kylille Arnoldsin, ihan vaikka vain meidän perhettä varten.


3 kommenttia:

  1. Ihania uutisia!! Onnea siis puhtaasta sydäntuloksesta Pepille <3

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, että saitte hyviä uutisia!:) ...ja mä olenkin syönyt kissakarkkeja jo 2 pussia sen jälkeen, kun ne kaupasta bongasin. Ihania!:)

    VastaaPoista