Kukkuluuruu, kesäkuussa kuuluu hyvää!

Viherhuoneeseen liittyvä projekti on viimeinkin saatu päätökseen. Koko homma lähti siis tästä: kasasta ikkunoita.

Talven yli pihassamme nökötti epämääräinen rakennelma, josta lopulta muodostui Villa Viherhuone. Pitkään ja hartaasti tämän valmistumista piti odottaa, mutta  nyt pakahdun tyytyväisyydestä. Tomaatit kasvavat silmissä ja mansikat kypsyvät. Illan hämärtyessä on mukava hiipiä Villaan ja käpertyä viltin sisään, ihan vain nauttia olostaan.

(Pari kuvaa viherhuoneesta, porrastasanteella ja ilman.)

Alun perin mielessäni oli maalaisromanttinen idylli, mutta lopputulos olikin jotain aivan muuta. Haittaakse?

Omakotitaloasumisen iloihin kuuluu luonnollisesti  loputon rempparumba. Aina, siis todellakin AINA, löytyy jotain pientä tai suurempaa korjattavaa/uudistettavaa  (ainakin näistä vanhemmista yksilöistä) . Ei työ tekemällä lopu, mutta ei tarvitsekaan.  Ja oman, tai tässä tapauksessa lähinnä miehen, työn jälkeä on mukava ihastella ;)

Tässä siis vielä kurkistus esikoisen huoneeseen.  Kerrossänky on tarkoitus maalata tänä kesänä valkoiseksi, vaikka toisaalta koko häkkyrästä pitäisi päästä eroon. Tuleva eskarilainen tarvitsee kohta jo tilaa koulupöydälle, ja IKEAN reissulta ajatus parvisängystä jäi muhimaan. 

Myös pienempien sisarusten huoneet suorastaan huutavat uudistamista.  Ja äipän päässä risteilee sen seitsemänsataa erilaista ideaa, mutta antaa nyt vielä olla.

Kesäkuun ensimmäisenä päivänä lapset aloittivat uudessa hoitopaikassa. Vanha ryhmis lopetettiin ja lapset siirtyivät läheiseen päiväkotiin. Minua itseäni muutos taisi jännittää enemmän kuin lapsia, jotka ovat sopeutuneet päiväkotiin yllättävän hyvin.  Ainoastaan esikoisella on ollut pieniä vaikeuksia. Kesäajasta johtuen lapsiryhmät ovat tavallista pienempiä, eikä Kaapon ryhmässä ole tällä hetkellä muita poikia. Yksinäisen, surullisen pojan löytäminen pihalta on särkenyt meidän molempien vanhempien sydämet jo moneen kertaan. Onneksi ihanat lastenhoitajat ovat tehneet kaikkensa Kaapon viihtymisen eteen, ja nyt toisesta ryhmästä on siirretty Kaapolle leikkikaveri. Syksyllä esikoulun alkaessa ryhmä sitten koostuukin pääasiassa pojista.

Kaikki kolme koltiaista ovat siis eri ryhmissä. Ero sisaruksista tekee varmasti ihan hyvääkin, eipähän tarvitse olla yötä päivää yhdessä. Silti on ihana huomata miten tärkeitä nuo ovat toisilleen, kaikesta kinastelusta ja rähinästä huolimatta. Käsi kädessä lähdetään päiväkodista ja ikävöidään jos joku puuttuu joukosta (vaikka välillä kotona joutuu toimimaan erotuomarina  monta tuntia päivässä).

Huuko on reagoinut muutokseen lähinnä niin, että kaipaa kotona entistä enemmän läheisyyttä. Pulleat kädet kietoutuvat kaulan ympärille ja pusuttelusta ei meinaa tulla loppua. Iltaisin poika kömpii päättäväisesti meidän vanhempien vuoteeseen, eikä suostu lähtemään sieltä pois. Se hänelle suotakoon, joskus sitä vielä ikävöi näitäkin hetkiä (siis näitä kun joku potkii ja pyörii yökaudet, sekä painautuu hikisenä selkää vasten).

Peppi taas on luonnonlapsi, joka on heti löytänyt kavereita ja paikkansa omasta ryhmästään.

Minun kesälomani on vasta heinäkuun lopulla.  Silloin suunnataan koko perhe Helsinkiin ja käydään perinteiset Lintsit ja Korkeasaaret läpi, sekä moikataan parit nettikaverit lapsineen.

Tänään paistaa aurinko. Olen pessyt ikkunat ja koneellisen pyykkiä, mutta muuten saa siivoaminen jäädä. Ei sitä aina kehtaa kuluttaa vapaapäiviään mopin varressa. Downshiftaus kunniaan!  Kohta voisi lähteä lasten kanssa kurkkimaan Vekara-Varkautta.

Aurinkoista päivää kaikille!