Raaka-aineet
150 g voita
1 dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
TAI
..kipaise kaupasta valmis murotaikinapohja (esim. Sunnuntai) ;)
Täyte
1-2 raparperin vartta
mansikoita
1 muna
1 purkki Valio vaniljarahkaa
Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri + vatkaa muna sekaan. Lisää vehnäjauho-perunajauho-leivinjauheseos. Sekoita tasaiseksi. Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle, nosta hiukan reunoja.
Kuori raparperit ja leikkaa ne ohuiksi paloiksi. Sekoita vaniljarahka, raparperit, muna ja mansikat keskenään. Levitä raparperiseos murotaikinan päälle ja paista uunissa 200 asteessa n. 30 minuuttia.
(No eihän siitä kaunis tullut, mutta aika hyvä kuitenkin. Itse käytin viimeiset pakastemansikat ja vain yhden raparperin varren tähän piirakkaan, mutta runsaamminkin olisi voinut laittaa.)

ihanan kuulloinen ja näköinen piirakka! me hukutaan yhä raparperiin..
VastaaPoistaleppoisaa juhannus-sunnuntaita sinne!