torstai 14. maaliskuuta 2013

Silmien rajaus kestopigmentoinnilla

Jälkeen -kuvat on otettu lähes välittömästi kestopigmentoinnin jälkeen. Luomet ovat siis kiitettävän turvoksissa ;) 
Kummassakaan kuvassa minulla ei ole ripsiväriä.

Tadaa! Kävin tänään ottamassa itselleni silmien rajaukset kestopigmentoinnilla. 

Itse toimenpide kesti noin 1,5 tuntia ja oli mielestäni suhteellisen kivuton. Ennen toimenpidettä ripsien juureen levitettiin EMLA emulsiovoidetta, jonka annettiin vaikuttaa kelmun alla 15 minuuttia. Sillä välin kävimme kosmetologin kanssa vielä kerran läpi toiveeni. Toiveenani oli saada rajaus, joka on silmän sisänurkasta hieman ohuempi kuin ulkonurkasta. Sovimme että jäljittelemme mahdollisimman pitkälti samaa linjaa jonka itse teen meikillä (ja olen hyväksi todennut). Ulkonurkkaan siis pieni nosto, mutta itse rajaus hieman ohuempana kuin itse tekemässäni. Olen käyttänyt rajausten tekemisessä kynää, joten lopputulos on ollut pehmeänpi kuin eylinerillä tai kestopigmentoinnilla tehty.

Ennen toimenpidettä kosmetologi esitteli minulle myös steriilin neulan ja kertoi kuinka kestopigmentoinnissa käytetään vesiliukoista mustetta, joka ei siis ole samalla tavalla ikuinen kuten tatuoinneissa käytettävä rasvaliukoinen. Väri haalistuu pois ihotyypistä riippuen 2-5 vuodessa. 
 
Paikallispuudute heikenti tuntoaistiani niin tehokkaasti, ettei neulan työskentely ihollani tuntunut kuin lähinnä pienenä kutituksena
Ensimmäisellä kerroksella rikottiin siis ihon pinta ja tämän jälkeen levitettiin lisää puuduteainetta. Se olikin koko toimenpiteen inhottavin vaihe, auuuts! Kirvelyä! Mutta onneksi se oli vain hetkellistä. 
Olen aiemmin pitänyt itseäni kipuherkkänä, mutta ehkä kipukynnykseni onkin hieman tavallista korkeampi...

Väriä pigmentointiin siis ihoon useampia kerroksia, ja luonnollisesti joka kerran jälkeen myös kipu kasvoi jossain määrin. Viimeisillä vedoilla alkoi jo oikeasti sattua. Voi käydä niinkin ettei pigmentointia voida tehdä kivun vuoksi. Luomien nykiminen minua huolestutti kuitenkin sitäkin enemmän, mutta omani tuntuivat melko rauhallisilta. Kosmetologi kertoi kuitenkin että hänen otteensa ovat tarvittaessa niin tiukat, ettei pieni nykiminen haittaa.

Rajausten valmistuttua silmäluomet punoittivat ja olivat turvoksissa (kuten kuvasta näkyy). Pigmentoidulle alueelle alkaa muodostua rupikerros jo muutaman tunnin kuluessa pigmentoinnista, eikä sitä missään nimessä saa repiä pois tai ihosta saattaa lähteä myös pigmentointiväriä. Sain ohjeeksi käyttää alueella Bepanthen hoitovoidetta aamuin-illoin, tai mieluummin vain kerran päivässä. Liikaa rasvaaminen voi nimittäin myöskin irrottaa väriä. Jään mielenkiinnolla odottelemaan kuinka paljon väriä loppujen lopuksi irtoaa. Aikaisintaan 4 viikon kuluttua kestopigmentointi vielä vahvistetaan, ja tarvittaessa vielä kerran myöhemminkin.

Viikon ajan tulee välttää hikoilua, auringonottoa ja solariumia. Myöskään meikkiä tai meikinpoistoaineita ei saa käyttää.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti