Varokaa hellettä.

"Ilmatieteen laitos varoittaa päiviä jatkuvasta helleaallosta. Säteily ja kuumuus ovat vaarallisen voimakkaita."

"Tänään UV-säteily voi nousta korkeimpiin lukemiin yli 15 vuoteen. Päivystävä meteorologi Hannu Valta Ilmatieteen laitokselta kehottaa vanhempia pitämään lapset sisällä kello 11-15."

(Iltalehti 29.6.2011 klo 12.29)

Tietysti jotain tällaista uutisoidaan juuri silloin kun itse olet rannalla lasten kanssa. Toistaiseksi palamisen merkkejä ei näy, mutta seurataan tilannetta. Huukolla nyt onneksi olikin UV-suojapuku, mutta ei varmaan olisi hullumpi ostos noille isommillekaan.

Aamupäivällä käytiin siis uimassa ja nauttimassa lämmöstä. Minusta helle on nimittäin ihanaa (toki tulee muistaa suojautua oikealla tavalla), etenkin kun siitä voi nyt oikeasti nauttia.Viime kesä oli kieltämättä melko tuskaisaa raskausmahan kanssa! Mitkään vaatteet eivät mahtuneet päälle ja olo oli äärettömän tukala parinkymmenen lisäkilon kanssa. Uh, onneksi nyt ei ole sama tilanne. Tosin ylimääräisiä kiloja löytyy, mutta siitä teen ihan oman postauksen myöhemmin.

Kaapo on ollut viime aikoina oikea kyläluuta. Viime viikolla oli Jyväskylässä enon luona kolme yötä, ja nyt on isotädin luona yökylässä. Minulle tämä tuo tietysti pientä helpotusta, kaksi on aina vähemmän kuin kolme. Tänäänkin olen jo ihmetellyt kuinka rauhallista ja outoa on kun yksi puuttuu joukosta. Vaikka kyllä Huuko ja Peppikin mekastavat ja touhuavat useamman lapsen edestä... Aina välillä. Yhtä rakkaita ovat silti kaikki.

Lapsista puheen ollen (hah, yllättäen) heidän päivähoitojärjestelynsä aiheuttaa pientä päänvaivaa. Minähän lähden syksyllä jatkamaan koulua, ja valmistun jouluna vihdoin ja viimein (kaikkien näiden vuosien jälkeen) lähihoitajaksi.
Lasten päivähoitohakemukset sain kiikutettua läheiseen päiväkotiin toukokuun lopussa, mutta hoitopaikkaa ei niin vain järjestynytkään. Parin viikon päästä tuli puhelu. Kerrottiin että 11km päässä kotoamme on ryhmis, jossa olisi tilaa kaikille kolmelle. Niin, mutta kun minulla ei ole autoa käytössä! Antti käy autolla töissä ja hänen työpäivänsä alkavat jo klo 07. Ja työmaan sijainti voi olla toisellakin paikkakunnalla. Minä häkeltyneenä tivasin eikö olisi mitään muuta paikkaa, eihän minun olisi mitenkään mahdollista kiikuttaa lapsia kävellen noin kauas. Kaupungilla ei kuulemma ole tarjota mitään muuta. Puhelusta järkyttyneenä kerroin asian Antille, joka tomerana poikana päätti itse soittaa läheiseen päiväkotiin ja tiedustella asiaa sieltä uudemman kerran. Siellä vastasi ymmärtäväisen oloinen nainen, joka kuulemma muisti edellispäivän kokouksesta meidän tilanteemme. Ja kertoi että kaupunki joutuu avaamaan uuden ryhmiksen tms. tähän aivan lähelle, jossa olisi vakipaikat kolmelle lapselle (muuten toimisi siis varahoitopaikkana). Nämä kolme lasta voisivat olla meidän lapsemme. Hän oli kuulemma menossa seuraavana päivänä kirjoittamaan vuokrasopimuksen, ja lupasi soittaa meille sitten takaisin. Kului viikko ja soittoa ei kuulunut. Puhelua takaisin ja luurin toisessa päässä olikin nyt eri ihminen, jonka mukaan jonossa on paljon lapsia eikä meidän lapsillemme missään nimessä ole luvattu mitään.
Tämän jälkeen on ehdotettu mm. hoitajaa meille kotiin. Mutta valitettavasti meillä ei ole varaa siihen että maksaisimme hoitomaksujen lisäksi myös ruuasta (ja ostaisimme itse tarvittavat ruokatarvikkeet kotiin). Seuraava ehdotus oli muuten sama, mutta tämän lisäksi meidän kotiimme tulisi vielä joku ulkopuolinen lapsi hoitoon. Tästä vieraasta lapsesta meille maksettaisiin 4€/pvä ruokarahaa, mutta omien lastemme ruokakustannukset hoitaisimme yhä itse. "Tällainen järjestely on kyllä koettu hieman haastavaksi kun perhe joutuu itse hankkimaan ruuat ja työpäivän jälkeen siivoamistakin on kotona niin paljon. " Siis mitä ihmettä??? Eikö se hoitaja edes siivoa jälkiään?
Ja viimeisin tarjous oli perhepäivähoitaja jolla on kaksi koiraa. Tiedän että tämä kuulostaa jo siltä että olemme vaativia nipottajia, mutta kun ei sekään käy. Pepillä on niin kova koirakammo ettei tyttöä voi laittaa tuollaiseen paikkaan. Peppi pelkää hysteerisenä kaikkia tuttujakin koiria jotka tulevat lähelle. Syytä tähän emme tiedä, koska emme itse ole koskaan nähneet mitään uhkaavaa tilannetta josta tämä pelko olisi voinut syntyä. Hieman olen pyöritellyt asiaa mielessäni, ehkä Peppi pääsisikin pelostaan, mutta Antti suhtautuu asiaan jyrkästi. Ehdottomasti ei. Mitä mieltä te olette?
Huaaaah! Täällä siis odotellaan seuraavaa puhelua. Toivottavasti nyt jotain järjestyy..
Muutenkin olen surullisella mielellä, ei tekisi mieli viedä lapsia vieraalle hoitoon (vielä). Tarkoituksena olisikin että vuodenvaihteen jälkeen jäisin uudestaan kotiin hoitamaan lapsia, ellei jostain tipahda minulle työpaikkaa. Mutta ehkä näitä asioita on vielä liian aikaista miettiä. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu ja miten mieli muuttuu.

Loppuun pari iloista kuvaa piristämään mieltä.